Osa 9: 1991-1995
Kausi: 1990-1991
Veikkojen nousujohteinen ja pitkäjänteinen toiminta jatkui 2-sarjassa. Valmennusvastuu oli edelleen Harri Collianderilla ja Harri Tarvaisella. Kesätöitä ei oltu unohdettu. Yksi asia oli kuitenkin jäänyt hieman unohduksiin. Kovan treenin vastapainoksi täytyisi tulla myös lepoa. Tai ainakin palauttavia jaksoja. Nyt mentiin jälleen ja kovaa. Jopa liian innokkaasti.
Veikot lähti kauden 2-sarjaan joukkueella Raoul Reiter, Janne Ilvespakka, Pertti Rantala, Jukka Ilonen, Petri Köykkä, Mika Viitapohja, Jari Tynkkynen ja Ari Juvakka.
Sarjajärjestelmä oli säilynyt, eli syyskieros pelattiin kuuden joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Keväällä ylä- ja alajatkosarjat. Syksyn vastustajat olivat Kangasalan Kisa, Kangasalan Urheilijat -68, Kauhavan Visa, Oriveden Ponnistus ja Rantaperkiön Isku 2.
Veikkojen juniorijoukkueita olivat A-tytöt/4-sarja. V-P Virtasen johdolla harjoittelivat Sanna Myllykangas, Minna Ahonen, Satu Viitapohja, Päivi Ketven, Sarri Jalkanen, Ulla Juurakko, Minna Tättilä, Jutta Virtanen ja Nina Myllykangas.
B-poikia ohjasti Matti Tuomola. Joukkueesa pelasivat Teemu Lehtisaari, Rami Mäkelä, Pasi Säynäjoki, Vesa Rantanen, Pasi Niinistö, Jere Lahti-Mononen, Hannu Heinola ja Ville Jokinen.
E-poikien ryhmään kuuluivat Risto Ylä-Jarkko, Riku Ruohomäki, Antti Rytkönen, Tuomas Juvakka, Jaakko Antila, Tommi Hakio ja Saku Palanne. Näitä tulevia mestarismiehiä valmensi Seppo Vesa.
Virtulla oli miesjoukkueet 4-ja 5-sarjassa. Naiset pelasivat 4-sarjaa ja juniorijoukkueena oli C-tytöt.






