Jaken jorinat

Kotisivut, joita nyt töllötät ovat virtolaisen lentiksen väylä muuhun maailmaan. Muitakin väyliä toki on: Henkilökohtaiset suhteet sinne sun tänne, ottelu- ja turnaustapahtumat sekä SSS-lehti. Nämä sivut ovat, olettaisin, joustavin tapa saada tietoa virtolaisesta lentopallotoiminnasta. Ja sana on ollut ihan vapaa vieraskirjan sivuilla. Ei ole sensuuri iskenyt. Ei ole.

Sivujen “status” on epävirallinen, sillä kummallakaan meneellä kaudella sarjoissa pelanneella lentisseurallamme ei ole sivujen kanssa mitään tekemistä. Domainin omistaa jake ja sivustoista aiheutuvat kulut kohdistuvat kyseiseen heeboon ihan henk. koht.

Yllä oleva alustus siksi, että seuraavilta riveillä saattaa löytyä kirjaimia sellaisessa järjestyksessä, jotka aiheuttavat myrskyn…pienessä kupissa kahvia tai teetä.

Ihan ensiksi puutuisin käpykylämme hallinon tasapuolisuuteen. Jollekin seuralle työnnetään silppukopallinen rahaa kiinteistöpisneksen suorittamiseen. Samaan aikaan toisille suunnitellaan lisää kuluja salimaksujen muodossa. Sitä en osaa sanoa ovatko asiat rinnastettavissa toisiinsa, mutta ainakin samaa valuuttaa ymmärtääkseni käsitellään. Toisessa on etumerkkinä vain plussa ja toisessa tapauksessa miinus. Ihan kannustavaa meininkiä lentiksen talkootyön suuntaan. Ja lentiksen nuorisotyön. Tulossa on siis tuhansien eurojen keissi käpykylän hallinnon kanssa.

Kesäharjoittelukaudelta ei ilmeisesti vielä maksuja mene. Niin, ja oletettavasti niiltä kuukausilta, kun halli on suljettuna ei varmaankaan todennäköisesti ehkä mene. Ja pururadalla saa ilmeisesti vielä reenailla ilman katumaksuja. Tai mistä tuon tietää. Sakotetaanhan nykyisin jo hälytystehtävässä olevaa ambulanssiakin, joka on joutunut pysäköimään sääntöjen vastaisesti, potilasta hakiessaan. Hellurei ja hellät tunteet. Voihan nykymeno.

Lentopallotyötä on Virroilla tehty ilman salimaksuja Liikuntahallin valmistumisesta saakka. Ilmaisuus on kohdistunut käpykylämme rekisteröityihin urheiluseuroihin. Ihan ookoo juttu, sillä itse ainakin olen ajatellut tekevinäni talkootyötä käpykylän nuorten liikuntaharrastuksen edistämiseksi. Käpykylällä kun ei taida olla ainuttakaan liikunnanohjaajaa palkkalistoilla. Ihan heti heittäisin hanskat tiskiin, jos ei olisi niin loistavaa tyttö/naisjengiä rääkättäväksi osunut. Nyt on sitten mietinnässä kuinka jatkossa. Ja kyllä jatkoa tulee, rääkin että pelaamisen muodossa.

Tästä päästääkin mukavasti valmennuksen puolelle. Virtolainen lentopallovalmennus on tuottanut vuosien saatossa todella kovia pelihenkilöitä. Ja palloa on pelattu yläsarjatasolla vuosikymmeniä. Juuri nyt sarjataso on miesten puolella hieman alamaissa, mutta valmennuksen taso on edelleen sellainen kuin pitääkin. Ja kun tekemisen taso ja asenne salilla pysyy, niin niitä kovia pelihenkilöitä ja joukkueita syntyy. Niitä pelihenkilöitä ei synny autossa istuen ja matkaten treenailemaan sinne sun tänne. Eikä joukkueita. Minä olen niin vanhanaikainen, että uskon pelaajan kehittyvän parhaiten omassa joukkueessa, omassa salissa, kovaa treenaten. Jos kerran on joukkue missä pelata, paikka missä harjoitella, sekä hyvä valmentaja ynnä taustat kunnossa. Nyt sitten joku voipi heittää, että entäs talven matkailut Vilppula-Mäntästä Virroille, B-poikien osalta. Matkailivat kyllä, mutta taisi olla ainoa mahdollisuus poikajoukon kehittyä. Eli tuossa B-.poikien jutussa toteutuivat nuo kehityksen mahdollistavat laatutekijät: Joukkue, valmentaja, taustat. Ja kyllähän porukka kehittyikin. Vuodessa alueen ynnämuista, ikäluokan valioporukaksi valtakunnallisesti.

Kaiken jorinan takana on se, että vain me, tässä ja nyt, pystymme viemään virtolaista lentistä eteenpäin. Ei sitä eteenpäinviemistä tee kukaan muu. Hajoittaminen kyllä onnistuu helposti. Muutamalla puhelulla. Eikun uutta sarjakautta kohti yhtenä suurena Virtolaisena lentisperheenä. Meillä on kunniakkaat perinteet puolustettavana. Ja huomatkaa, myös vastuu perinteiden vaalimisesta. Minä en ainakaan halua olla se tyyppi, joka katkaisee vuosikymmeniä jatkuneen pelaamisen perinteen. Haluatko sinä? Nyt on tuhannen euron paikka laittaa asiat kondikseen tulevaksi kaudeksi.

Kohta vuorokausi turneen päättymisstä, joten katsomopöllön on aika kurkata taaksepäin. Ruumis on levännyt ja saanut jonkinlaista ravintoa, eiköhän elämä ala taas sujua.

Järjestelykoneistolle on tullut kiittelyitä monelta taholta. Niinhän sitä kohteliaat ja sivistyneet vieraat yleensä tekevät. Nyt kuitenkin kiittely on tullut ihan sydämestä ja on vertailtu vastaaviin aikaisempiin turnauksiin. Ja todettu, että homma toimi liikkarilla kuin junan vessa. Hyvä me virtolaiset. Naisjoukkuemme hoiteli kirjurihommat napakasti ja hyvällä kierrätyksllä. Tasapuolisesti näytti kaikille siunaantuvan hommia. Äidit pakersivat kahvion puolella sata lasissa, isien rooli jäi hiukan hämäräksi. No, hehän ovat hommansa joskus hoitaneet….

Meikä on saanut monen sortin palautetta. Ajatuksena oli tuoda junnulentistä ja yleensäkin lajiamme neljän seinän sisältä hieman näkyville, ja huomioida urheilijanalkuja jollakin tavalla. Ovathan kisojen pääosan esittäjät vuosia pakertaneet salin syövereissä. Nyt oli se nauttimisen hetki, ehkäpä monen pojan viimeinen kisatapahtuma siinä junnuajan omassa joukkueessa. Pelaajat ovat voinet sanoa lajista mitään tietämättömälle kaverilleen, että katso tuolta, olen siellä pelaamassa. Eikös nämä ole niitä tämän päivän juttuja.

Yritystä tuoda pelejä ja tuloksia mahdollisimman nopasti kiinostuneiden tietoisuuteen pidettiin hyvänä asiana. Ajatuksena ei ollut kilpailla Nopola Newsin kanssa paremmuudsta, ei todellakaan, vaan saada porukat heräämään lentispaikkakunnilla, että ihan ilman minkäänlaista osaamista alasta, ei edes harrasteosaamista, voi tuloksia ja jonkinsortin kuvaakin saada liikenteeseen, kunhan ihan pikkuisen näkee vaivaa. Osaavaakin apua tarvitaan, mutta ei aivan mahdottomasti. Minua on jo kauan ärsyttänyt se, että lajiamme pidetään kopissa ja pistetään parhaassa tapauksessa kopin ovet lukkoon, ettei kukaan vain pääse näkemään. Ärrit Purrit sanoisin menosta, jos meillä ei olisi sen nimisiä D-tyttöjoukkueita.

Noin kuukauden mittainen lentisrypistys huipentui pariin kisavuorokauteen. Salin puolella taisteltiin uhrautuvasti pallosta toiseen. Heittopusseja ei matkassa ollut. Lähes kaikki matsit olivat tiukkoja vääntöjä, eikä ennakkoon kärkiporukoiksi lasketut päässeet helpolla. Ehkä suurin yllättäjä tuli Suomen lentopalloilun kehdosta, Pieksämäeltä ja haastoi loppuottelussa Pudasjärven ihan totiseen vääntöön.

Kotijoukkueen kohtaloksi tuli niukka 2-1 tappio kuolemanpelissä. Joukkueen suoritus on kyllä aikamoinen, sillä kehässä oli sellaisiakin pelaajia, joilla ei ole lajiharjoitushistoriaa takana vielä täyteen kahta vuotta. Tästä on hyvä jatkaa uusiin seikkailuihin kaikkien lentisihmisten. Pikku preikki on paikallaan ja sitten…Eikun päin niitä uusia seikkailuja. Vielä kerran kiitokset kaikille osallisille upeasta turnauksesta ja aikaansaadusta tunnelmasta. Seinäjoella kohdataan, Powerin merkeissä. Hyvää alkavaa kesää kaikille Teille.

Perjantaista sunnuntaihin tuli kuunneltua tiukkaa lentisasiaa, USA:n olympiavoittajavalkun kertomana. Viikonlopun perusteemana oli erot miesten ja naisten valmennuksessa ja pelaamisessa. Huipputasolla eroavaisuuksia harjoittelussa ja pelikentällä on Hughin ajatuksissa varsin vähän. Suurin ero löytyy taustavoimista. Naisjoukkueella täytyy Hughin mielestä olla oma erillinen tiimi selvittelemässä niitä satoja pelikentän ulkopuolisia ongelmia, joita vaan tuntuu syntyvän.

Hughin ajatus lentopallosta oli simppeli. Tehkää asiat niin yksinkertaisesti kuin suinkin mahdollista. Kaikki ylimääräinen veivaaminen ja venkoilu pois. Niin pelistä, kuin tekniikoistakin.
Lajimme eri perustekniikoissa oli yksi ja todella merkittävä ero, siis Suomipallon ja USApallon välillä, ja se oli vastaanotossa/hihalyönnissä. Suomipallossahan opetetaan siirtymään nätisti pallon taakse ja kääntämään napa et nokka päin kohdetta, jonne poltsi ajatellaan siirrettävän. Ja suoritus sitten siitä vartalon edestä. Eikä varsinkaan lyöntisuunnanpuoleisen jalan yli. USA:n hihassa on tärkeintä, että vartalon paino on sillä jalalla mihin suuntaan palloa ollaan siirtämässä ja suunta annetaan käsien kulmaa muuttamalla. Ja tietenkin sen lyöntisuunnan puoleisen jalan yli. Kädet on ne, jolla pallo haetaan. Edestä, sivulta, ylhäältä. Ei saa käyttää aikaa turhiin jalkojen asetteluihin. Ollaan siis lähes kyljittäin pelivälineeseen. Mutta no. Täytyy näyttää livenä, jos jotakuta kiinnostaa.

Muutama salitreenikin oli ohjelmassa. Demoryhminä A-volleyn 1-sarjajoukkue ja OrPon liigajoukkue. Vaikeuksia tuntui kummallakin ryhmällä olevan. Tehdä Hughin mieleisiä suorituksia. Mutta taipui se jäyhä pohjoinen ruoto hissuksiin Hughin mieleiseksi. Niin ja yksi iso harjoituksellinen ero perustekniikoiden opetuksessa kyllä on. Meillähän linjauksena on, että asioita pilkotaan osiksi, kun opetellaan uutta. USA:n menossa mennään asiat heti kokonaisuuksina. Kumpi sitten on paremi tie. Pisteen teko omille on se tavoite ja monta tietä tuntuu päämäärään löytyvän. Tosin täytyy muistaa, että tämä Uuden Seelannin/Ameriikanihme ei ole valmentanut junnujoukkueita. Vain yliopisto- ja maajoukkueita. Väite oli kuitenkin, että kokonaisuuksia ja kaikilla tasoille.

Mielenkiintoinen hemmo oli hän ja aivan helvatan hyvä myyntimies. Selkeää puhetta riitti kolmeksi päiväksi aivan helposti. Tarina oli uskottavaa ja ymmärrettävällä enkulla kerrottu. Pelimies ja verbaalinen akrobaatti. Väkisinkin tulee mieleen eräs paikallinen valkku. Ugh sanoi Hugh jä lähti kiireesti kotiin, sillä uusi pelihenkilö oli syntymäisillään. Pariskunnan ensimmäinen. Äiti 190 senttinen ja isä 195.

Lentopallotoiminnasta lyötyy monenmoista rintamaa. Virtolaista, valtakunnallista ja kansainvälistä. Kaikkia näitä tulee seurattua. Lähinnä sydäntä on tietenkin virtolainen lentis, jota on tullut tiirailtua jo neljäkymmentä vuotta. Ja mikäs on tiiraillessa. Nyt ja tulevaisuudessakin. Joukkueita riittää lähes joka lähtöön.

Nuoret aikuissarjoissa pelaavat joukkueemme ovat kiivaassa kehitysputkessa, eikä joukkueiden etenemisessä kohti yläsarjoja näyttäisi olevan esteitä. Paitsi tietenkin harrastajien halu ja tahto harjoitella. Harjoitusrumba kun on ainoa kehittymisen tie. Taustalla junnuporukat uurastavat harkoissa viikko toisensa perään, oppiakseen jalon lajimme perustaitoja. Tähtäimenä Seinäjoen Power Cup. Kuinkas muuten.

Kotimaisessa liigapalloilussa eletään runkosarjojen ratkaisuvaiheita. Miesten liigassa on tasaista. Viime kierroksilla sarjan kärkijoukkueet ovat olleet tiukilla häntäpään kanssa. Joukkueilla on vielä pari kolme matsia runkosarjaa jäljellä, eikä pudotuspeliparit ole vielä alkuunkaan selvillä. Eikä varmuutta ole putoamiskarsintaankaan joutuvista joukkueista. Paitsi virtolaisille tuttu Valkeakoske Isku-Veikot on jumiutunut sarjan hännille ja joutuu vääntämään sarjapaikastaan 1-sarjan kärjen kanssa. Toinen karsija löytyy ryhmästä Loimaan Hurrikaanit, Saimaa Volley ja Muuramen Lentopallo. Ykkösen kauden vankimmat joukkueet ovat olleet Korson Veto ja Oulun Etta. Yksi naapuriseuroistamme, Mäntän Valo, on taapertanut ykkösen hännillä koko kauden ja perinteiseen tapaan pelaa karsintamatseja sarjassa pysymisestä. Sinänsä hiukan ihme juttu, sillä onhan kokoonpanossa kokeneita pelimiehiä ja vieläpä kaksi ulkolaisvahvistusta.

Naisten liigassa on vain yksi mestariehdokas. LP Viesti Salosta. Salolaiset ovat rakentaneet joukkueen, jossa on neljä ulkolaispelaajaa. Sääntöjä ei tässä kuitenkaan rikota, sillä kahden pelaajan taival lumen ja jään keskellä on jo niin pitkä, että suomipassi on lätkäisty käteen. Naapuriseuroistamme Oriveden Ponnistus taistelee tiukasti loppuottelupaikasta, varsinkin kun joukkueeseen joulun jälkeen liittyi uusi Ameriikanihme. Lähes 190 senttinen pallotaituri.

Naisten ykkönen on ollut kahden kerroksen pelailua. Niin eritasoisia joukkueita sarjassa on esiintynyt. Rovanieneläinen WoWo on ollut sarjan ylivoimainen hallitsija. Naapureistamme Vilppulan Tähti on hoitanut sarjapaikan ykköseen ensi vuodeksi.

Naisten maajoukkuerintamalta kuuluu pitkästä aikaa jotain positiivista. The Liitto on palkannut naisia ohjastamaan ulkolaisvalkun. Tämä on saanut aikaan sen, että vuosien jälkeen joukkueessa esiintyvät kaikki parhaat naispalloilijamme, Riikka Lehtosen ja Saara Eskon johdolla. Ihan mielenkiintoiset EM-karsinnat kesän korvalla tiedossa. Riikka ja Saara kun ovat ihan kansainvälisen tason peliladyja. Ovat ainakin Italian liigassa pärjänneet todella hyvin. On tullut sitäkin kurkittua. Eurosport kakkosen avustuksella.

Miesten maajoukkue taistelee Maailmanliigaa kesällä ja EM-karsintoja syksyllä. Kesän Maailmanliiga ei erinäisistä syistä kiinnosta ihan kaikkia pelaajiamme, joten esim. Upilla on todellinen läpimurron paikka kuusikkoon. Upista senverran, että syksy Italiassa meni penkkikomennuksen merkeissä. Joulunaikaan tuli näytönpaikka ja onnistuneet erät toivat lisää kaivattua peliaikaa.

Mukavaa hiihtolomaa kaikille Teille. Ja eikun sankoin joukoin kannustamaan B-poikia ensi lauantain A-poolin taisteluissa.

Uusi lentisvuosikymmen on saatu lupauksia herättävään alkuun. Edellinen vuosikymmen virtolaisen lentopallon pitkässä juoksussa alkoi todella upeasti, A-poikien Suomenmestaruudella ja nuorten hopealla. Uusi vuosikymmen antoi heti kättelyssä menestystä mestaruuden muodossa, kun B-poikien Alueiden Suomenmestaruus päätyi Lounaan hyppysiin. Ja Veikkojen pelaajia oli joukkueesta kolmas osa, ei kai voi enempää vaatia.

Mestaruuksia tulee ja menee ja ne ovat tärkeitä etappeja harrastajien kehityksen kaaressa, mutta eivät mitenkään välttämättömiä. Tärkeintä on kehittää itseään, niin henkisesti kuin fyysisestikin, oli harrastus sitten mikä tahansa. Lentopallo vain sattuu olemaan meidän virtolaisten laji, niin valmennuksen osaamisen, kuin perinteidenkin osalta. Ja mystiset Mikasan liikahtelut kentällä takaavat sen, että henkistä kapasiteettia koetellaan ja silloinhan sekin puoli kehittyy.

Tämän jorina sai alkusysäyksen miesten maajoukkueen päävalmentajan Mauro Berruton puhelusta Lentopalloliiton nuorisopäällikölle. Siitä sitten tuonnempana.
Lentopalloa on pidetty pitkien ihmisten lajina, sitähän se tietysti on, kun mennään aivan huipputasolle. Jätetään liberot tässäkohden käsittelemättä. Niin, pitkien lajina. Onneksi ei näin ole, siitä hyvänä esimerkkinä on Saaren Jorma. Hän alotti lentopallon parissa jo 60-luvulla ja edelleen passit singahtelevat. Tästä saamme laskettua, että Jorma on pelannut palloa kuudella eri vuosikymmenellä. Uskoisin ettei Jorma pahastu, vaikka laitan tähän, että kaikki saavat vapaasti kopsata hänen harrastuksensa pitkäjänteisyyden. Eli kaiken mittaiset ja kaiken ikäiset voivat lajia harrastaa. Ja näinhän meillä asiat ovatkin. Ja se on hienoa se.

Pitkä vai lyhyt. Lentopallossa nuo sanat voivat tarkoittaa todella monta asiaa. Pelaajien fyysistä kokoa, syöttöä, iskulyöntiä, jujua, passia. Kaikki nuo voivat olla sekä että. Eikä voi sanoa kumpi on parempi. Eli menemme tilanteen mukaan noiden sanojen kanssa. Virtolaisen lentopallon tämän hetken kaikkein pisin josta puhutaan, ja joka on huomattu ihan Italiasta saakka, on Santun kampaus. Mauro nyt vaan oli soitellut tänne pohjoiseen ihan varta vasten, että tuon keskisigahtelijan hiukset saisi siistiä. No, tästäpä tuli mieleen, että olisiko Mauro seurannut Santtua netin kautta niin paljon, jos…. Ja meillähän on ihan demokraattinen äänestystuloskin asiasta, joten pulinat pois. Kansa on puhunut. Mutta joku hikipanta nyt kuitenkin.

Lopuksi vielä menestyksentoivottelut kaikille rintamille, sillä rintamia tuntuu riittävän mukavanlaisesti. Ja kun katsoo sivujemme oikeanpuoleista palkkia, niin ei nyt ihan tule mieleen, että harrastus olisi kovasti hiipumassa. Hyvää talvenjatkoa kaikille Teille.

Uudelle uljaalle vuosikymmenelle siirryttäessä annan yhden lupauksen. Virtolainen lentishistoriikki saa jatkoa heti tammikuun alkupuolella. Historiikissa siirrytään Zilin, eli Ari Juvakan aikakauteen, joka onkin sitten aivan omanlaisensa tarina. Ja sitä tarinaa riittää. Ja riittää……

Toiveita minulla olisi monenlaisia. Päällimmäisenä nais-ja tyttölentiksen organisaation rakentaminen tukevalle pohjalle. Virtolaisen lentiksen ikifanina toivoisin, että A- ja B-pojat taistelisivat keväällä SM-finaaliturnauksissa. D-tyttöjen toivoisin pelaavan kahden joukkueen voimin alueen finaalitapahtumassa, joskus huhtikuussa.
Mies- ja naisjoukkueiden toivoisin löytävän mukavan voittoputken. Kaikkien harrastajien toivon välttyvän vammoilta ja kaikille toivon innokkuutta ja kärsivällisyyttä lajimme salojen opetteluun.

Aikuisten joukkueissa on kirjoilla yhteensä himpun yli kaksikymmentä pelaajaa, heistä kahta lukuunottamatta kaikki ovat oman juniorityömme aikaansaannoksia. Tämä junnutyö on ainoa oikea tapa viedä virtolaista lentopalloa eteenpäin, uusiin saavutuksiin. Olemme yksi lenkki siinä pitkässä ketjussa, jota on rakennettu jo yli kuusikymmentä vuotta. Minusta on hienoa olla mukana tuossa katkeamattomassa ketjussa, pienenä osasena. Samanlaista tunnetta toivon muillekin tämän hetken ketjun rakentajille. Voimme ihan oikeasti olla ylpeitä historiastamme. Ja kun tiedämme mistä olemme tulleet, voimme rohkeasti mennä eteenpäin, tietän että suunta on oikea.

Aikuisjoukkueemme ovat aika pieniä viilauksia vaille “valmiita” joukkueita. Niin, lentisjoukkue ei tule koskaan lopullisesti valmiiksi, mutta joukkueemme ovat varmaankin parin harjoitusvuoden jälkeen valmiita sellaisiksi joukkueiksi, jotka voisivat tehdä paluuta yläsarjoihin/tehdä uutta virtolaista lentishistoriaa. Ehkä? Edellytyksenä on tietenkin se, että tunnemme paloa nimenomaan virtolaisen lentopallon eteenpäin viemiseen. Loistavaa ja rauhallista vuoden vaihdetta sekä Hyvää Uutta Vuotta kaikille teille.

Lähdetään liikkeelle kaikkein pienimmistä harrastajista. Pallokoululaiset saivat ainakin kokemusta omaavan henkilön ohjausta, kun A. Juvakka pisti reilun kymmenen lapsen posket helakan punaisiksi ihan oikealla liikunnalla. Ja hauskaa näytti olevan. Hienoa oli ja on, että A- ja B-poikia oli Arin apupoikina.

Nuorimpien tyttöjen ohjailusta vastasivat syksyn aikana Liisa Huhtama ja Timo Salin. Näihin treeneihin on osallistunut viitisentoista innokasta. Ja kun olen hieman kurkkinut kuinka porukka edistyy, niin.. Kyllä edistyy. Edistyy niin mukavasti, että pari uutta joukkuetta on ilmoitettu tammikuussa alkaviin tiikerisarjoihin.

Vanhempien D-tyttöjen, Ärrien ja Purrien otteet ovat olleet vahvoja AM-alkusarjassa. Molemmat joukkueet taistelivat paikan tammikuussa alkavaan varsinaiseen Aluemestaruussarjaan. Se on hienoa se. Vastuuvalmentajina ovat hääränneet Leila Mäempää ja Aija Kangasluoma.

C-poikien kanssa on syksyistä salitaivalta taittanut Kanervan Jari. Poikien tähtäimessä on Seinäjoen Power Cup, kuten tietysti monella muullakin ryhmällä. Onhan tuo mahtava lentistapahtuma naapurikaupungissa.

C-tytöt ovat osallistuneet Tsemppisarjaan. Porukkaa on käynyt harjoituksissa enimmillään kaksitoista, siis mukava määrä. Kun otsikko on, että mitä saatiin aikaiseksi, niin tähän kohtaan voisi myös kirjata ensimmäisen ongelmanpoikasen. Nimittäin yhdellä ihmisellä on vain yhdet jäljet. Ja tuo lause tarkoittaa juurikin sitä, että minulta loppui marraskuun lopulla aika. Jos joku keksii mistä aikaa saa lisää, niin ilmoittakoon minulle. Tai sitten ilmoittautukoon esim. Liiton aloittavan ohjaajan koulutukseen tai tekniikkakouluun. Siis ihan tosi. Vetäjiä tarvitaan, jos haluatte, että harastus jatkuu.

B-tytöt pelasivat AM-alkusarjan ihan kelvollisesti ja AM-finaalipaikkakin olisi ollut aivan mahdollinen. Sitten saatiin seuraksi possutauti, pikkuisen päällekkäisyyksiä ja tästä projektista oli luovuttava. Harmittaa, eikun suututtaa tämä episodi.

B-pojat paukuttivat Lounaisen alueen mestaruuden marraskuussa Ylä-Pirkanmaalle, kuten Juhani aivan oikein asian ilmaisee. Lahjakkaita poikia on saatu koottua Ähtärin, Mänttä-Vilppulan ja Virtain alueelta hyvän junnuvalkun alaisuuteen. SM-sarjakin on avattu ja siinä turnauksessa tuli pienoinen kauneusvirhe hyvään syksyyn. A-pooli oli parin pisteen päässä. Samaisten parin pinnan päässä oli sitten myös C-pooli, johon joukkue sitten lipsahtikin. No, tammikuussa takaisin B-pooliin.

A-tytöt käväisivät vain Euran AM-turnauksessa. Siellä tiukkojen vaiheiden jälkeen jatkopaikka meni pikkupisteiden laskemisen jälkeen OrPolle.

A-pojat nappasivat myös Aluemestaruuden LH:n turnauksessa. SM-tasonmittaus oli myös kotona. SM-sarjan lähtöpaikka on C-poolissa. Sarjan avauskierros on ensi lauantaian 19.12. Joensuussa.

Naisten 2-sarjaa on pelattu kahdeksan ottelun verran, eli alkusarja valmiiksi. Ylempään jatkosarjaan pääsy oli todella lähellä, yhden pisteen päässä. Tuon pisteen tekoa päästiin vielä hyvästä passista yrittämään, mutta ei vain lykästänyt.

Miesten 3-sarja eteni todella ailahtelevaan tyyliin. Kotona vaikeata, vieraissa hieman helpompaa. Toimituksen hemmo oli aivan varma, että joukkue menee yläjatkoon. Niin varma, että löi asiasta jopa vetoa passari Janos Makosin kanssa. Tappio tuli tuossa vedossa. Fyffeä kasaillaan kokoon näillä näppäimillä, kiikutettavaksi Janosin residenssiin.

Paljon on pelattu, paljon on kehitytty ja paljon on vielä asioita opittavana lentiksen jalossa taidossa. Mutta kun ahkeroi salilla, niin varmasti kehittyy, kunhan muistaa myös levätä välillä. Hyvää Joulun aikaa ja rapsakkaa Uuutta Vuotta.