LentisVirrat & Virtain Veikot

Historia huvittaa hivenen

Ei minua historia niin paljon kiinnosta, että täytyisi tietää jonkun kunkun syntymäaika, hallinta-aika, kuinka paljon on tappanut omia ja naapurimaan kansalaisia jne. Mutta oman lajimme historiaan on tullut tutustuttua, ihan pallukkamme laajuisesti. Samoin oman kuntamme, kauppalamme ja kaupunkimme lentishistoriaa on tullut koluttua Virtain Alavuden Ähtärin ja Töysän Sanomista, nykyisestä Suomen Selän Sanomista. Sekä muutamilta urheilutietäjiltä, kuten esim. Pajumäen Erkiltä. Tästä tiedusteluoperaatiosta on syntynyt aika massiivinen kasa muistiinpanoja ynnä kaiken maailman paperisälää.
Historia sanana tarkoittaa tietenkin jotakin joka on tapahtunut menneisyydessä ja on kovin juhlavan virallista. Toki on niinkin, että historiaa kirjoitetaan kulloisenkin tarpeen mukaan. Oma yritelmäni on lehtiartikkeleiden ja muistitiedon kasaamista aikajärjestykseen ja asioiden jotensakin luettavaan muotoon saattamista.
Tämmöinen lentopalloasiakokonaisuus syntyy otsikon “Virtolainen lentis – Pellonreunalta parrasvaloihin” alle.
Semmoisen otsikon alle alan naputella keräämiäni faktoja lajin kiemuroista Virroilla.
Katsotaan kuinka äijän käy. Saanko selvää muistiinpanoistani, siinä ensimmäinen sudenkuoppa. Jos saan, niin toivoisin, että koko historiikki vuodesta 1950 tähän päivään olisi julkisesti riepoteltavissa ennen uuden sarjakauden alkua. Haastetta riittää sillä joka viikko täytyisi naputella neljän, viiden kauden asiat näkyviin.